Meillä perinteisesti joka juhannus keitellään juustokeittoa. Mummulta ja äidiltä on opit kulkeutuneet ja itsekkin olen jo muutamana vuonna keitellyt. Päivähän siinä vierähtää, mutta tulipahan siinä samalla siivottuakin.
 |
10 litran kattila, 9 litraa vanhanajanmaitoa ja juoksutinta |
Kaupasta ostin 9 litraa luomu vanhanajanmaitoa ja juustonjuoksutinta. Mummu antoi vinkin, että kattilaan kannattaa sipaista voita niin ei tartu niin herkästi kiinni. Maito tulee olla kädenlämpöistä, kun juoksutin siihen lisätään. Tässäkin on vaihtelua, toiset laittaa koko maitomäärän kerralla ja toiset lisäilee keittäessä. Minä keitän koko määrän enkä lisäile keittäessä. Myös juoksutteen määrä tuntuu vaihtelevan, itse laitoin ruokalusikallisen tuohon määrään. Juoksutin siis lisätään kädenlämpöiseen maitoon samalla sekoittaen ja annetaan seisoa puolisen tuntia rauhassa.
 |
juoksettumassa |
Tämän jälkeen massaan tehdään viillot ja aletaan keittämään. Liikaa hämmentelyä kannattaa välttää ettei kaikki kokat katoa ;) Lämmitetään niin että kiehahtaa ja sitten pienennetään niin, että hiljalleen kiehuu.
 |
viillot | |
Sittempä sitä keitellään ja hämmennellään välillä. Keittoajatkin vaihtelee, toiset keittää parisen tuntia ja toiset jopa 12 tuntiakin. Meillä keiteltiin 6 tuntia. Kun on keitelty sopiva aika, niin laitetaan keitto jähtymään esim. kylmään vesialtaaseen.
 |
Jähtymässä |
Sitten nautiskellaan kylmänä, Pintaan voi laittaa halutessaan sokeria maun mukaan. Oikein hyvää ja maukasta juhannusta!
 |
Nam, nam. |